Eremenkon pelikielto poikki

Roman Eremenko on vapautumassa pelikiellostaan, johon hän joutui kaksi vuotta sitten, kun hä

nen verestään oli löytynyt kokaiinia. Eremenkon pelikielto päättyy 6. lokakuuta 2018. Nyt onkin mielenkiintoista päästä kuulemaan, minkälaiset suunnitelmat hänellä tästä eteenpäin on etenkin maajoukkuepelien suhteen.

Eremenkon paluu maajoukkueen peleihin olisi tervetullutta, onhan hän maajoukkueen ykköspelaajia, mitä keskikenttäpelaamiseen tulee. Valitettavasti Eremenko ei ole vielä suostunut hiiskahtamaankaan suunnitelmistaan. Lähiaikoina tätä tietoa häneltä olisi oikeus kuitenkin odottaa. Sitä odottavat varmasti suomalaisten lisäksi myös venäläisen F.C. Spartakin pelaajat ja valmennusjohto.

Sen verran asiasta Suomen A-maajoukkueen osalta tiedetään, ettei tie ainakaan täysin tukossa ole. Eremenko on käynyt keskusteluja maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanervan kanssa. Keskustelujen antia on kuvattu positiiviseksi. Tämän enempää emme tiedä. Mikäli Eremenko palaa kentille, olisi se maajoukkueen osalta mahdollista aikaisintaan marraskuussa. Tuolloin häntä voisi odottaa Kansojen liigan päätöskamppailuihin. Ainakaan tätä aiemmin ei Eremenkoa saada joukkueeseen sisään ajettua.

Kohti EM-kisoja

Suomen joukkueen urakka Kansojen liigassa alkaa ensi viikon lauantaina. Tällöin se kohtaa Tampereella Unkarin joukkueen. Urakka jatkuu sitä seuraavana tiistaina Turussa, jolloin vastassa on Viro. Kansojen liiga on yksi mahdollisista reiteistä EM-kisoihin. Toinen on normaalisti karsintojen kautta. Suomen olisi paikkansa tätä kautta saadakseen jätettävä taakseen Kreikka, Unkari ja Viro. Sen jälkeen olisi edessä vielä C-divisioonan välierät ja sitten finaali.

Suomen Messi

Mikään helppo tie tämäkään ei siis tule olemaan. Eremenkon osallistumisesta taas voidaan olla ainakin kahta mieltä. Mies on kyllä yksilötasolla ehdoton keskikentän suorittaja, mutta joukkuepelin suhteen hänen merkityksensä on moniselitteisempi. On nimittäin havaittu, että kun Eremenko on kentällä, tuppaa peli kulkemaan pääasiassa hänen kauttaan. Tähän on vastustajan ollut helppo tarttua. Toinen kysymys onkin sitten pystyykö Eremenkon poisjäämisestä aiheutuva monitahoisuus pelin suhteen korvaamaan hänen poissaoloaan.

Saku-Pekka Sundelin vertaa Ilta-Sanomien kommentissaan Eremenkon ongelmaa Argentiinan Messi-ongelmaan. Aivan Messin tasoinen supertähti ei Eremenko sentään ole, mutta jotain samaa tilanteesta kyllä on mahdollista löytää. Molemmat määrittävät joukkueensa pelirytmiä ja -strategiaa siinä määrin, että se on mahdollista nähdä kahleena. Tolppaan sidottua karhua on helppo härnätä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *