Kari Hotakaisen viimeisin haaste

Katsaus tuntemattomaan

Kari Hotakainen on kirjoittanut kirjan formula-kuski Kimi Räikkösestä. Hotakainen itse kerto

o inspiraation kirjaan tulleen omasta tietämättömyydestään. Hän on sitä mieltä, että kirjailijankin on hyvä joskus astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Räikkösestä tai formuloista Hotakainen ei tiennyt ennen kirjan kirjoittamista juuri mitään, mitä nyt oli joskus lehdestä pari lausetta lukenut tai televisiosta hiukan kisoja vilkaissut.

Uusilla urilla

Hotakainen onkin kuvannut kirjan kirjoittamista varsin haastavaksi urakaksi. Paitsi että joutui perehtymään haastattelutekniikoihin aivan uudella tavalla, joutui hän oman sanomansa mukaan miettimään koko kirjoitusprosessin uusiksi.

Tämä onkin helposti kuviteltavissa. Kirja Kimi Räikkösestä ei nimittäin ole ehkä aivan sitä, mitä Hotakaiselta sopisi odottaa. Mies on tähän asti liikkunut varsin tutuilla vesillä. Hän on luonut oman kirjallisen tyylinsä ja jatkanut sitten sillä radalla. Ja lukijoita on riittänyt. Kuinka mahtaa nyt käydä Kimi-kirjan kohdalla? Ainakin voisi olettaa, että Hotakaisen epäilemättä miesvoittoinen yleisö tämänkin kirjan ahmii. Mitään Finlandia-palkintoa sille tuskin kuitenkaan voi povata. Vaikka ehkä vannomatta paras.

Pitkä ja vaikea tie

Paitsi aiheensa puolesta, ei teos syntynyt muutenkaan täysin mutkattomasti. Hotakaisen mukaan hän sai odottaa kahden vuoden ajan Räikkösen vastausta hänen yhteydenottoonsa. Tämän jälkeen Räikkösen asioiden hoitaja ilmoitti Hotakaiselle tien olevan auki. Räikkösen edustaja Sami Visa onkin sittemmin sanonut, että tämä tulee olemaan ensimmäinen ja viimeinen kirja, mikä Räikkösestä tämän omalla avustuksella kirjoitetaan.

Kirja melko tavallisesta suomalaisesta miehestä

Mikään perinteinen elämäkerta ei Räikkös-kirja kuitenkaan ole. Halki tekstin kulkee vahvana Hotakaisen jo tutuksi tullut kertojaääni. Kyseessä on siis eräänlainen kauno- ja tietokirjan hybridi. Tästä huolimatta kirja ei mitään järisyttävän uutta tuo kumpaankaan osastoon. Toki Hotakaisen kieli värittää tekstiä ja tekee siitä omalla tavallaan nautittavampaa – jos Hotakaisen kielestä sattuu pitämään. Samalla voitaneen todeta, että tuo kieli vielä paremmin pääsee oikeuksiinsa puhtaasti kaunokirjallisissa yhteyksissä. Räikkönen itsessään taas on melko perinteinen suomalainen hahmo. Puhuu niukasti, pitää alkoholista, koulu ei maita ja niin edelleen.

Niinpä kirja onkin ennen kaikkea syytä ottaa eräänlaisena kokeiluna: tällaistakin siis voi tehdä. Ja jos kerran Räikkösestä, niin miksei jostain toisestakin urheilijasta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *