Ministeri näpäytttää urheiluliittoa vammaisurheilijoiden omavastuuosuuksista

Kohu omavastuuosuudesta nosti twiitissään esille asian vammaisurheilijoiden omavastuuosuuksista arvokisoihin lähdettäessä. Tästä syntyneessä kohussa on nyt kuultu asianosaisia puolin ja toisin. Kohu syntyi kun Oja kertoi vammaisurheilijoiden joutuvan maksamaan 900 euroa omavastuuosuutta EM-kisamatkastaan, mikäli eivät pääse mitallisijoille. Tämä on johtanut mm. kilpailijoiden jäämiseen pois kilpailuista. Ruotsin urheilijat pöyristyneitä Ronja Oja oli itse yllättynyt koko kohusta. Hänen

Urheiluun pohjautuvat pelit

Aidolta tuntuvat pelit sekoitetaan helposti todelliseen urheiluun Monet suosituimmista videopeleistä pohjautuvat eri urheilulajeihin. Suosituimmat urheilulajit, kuten jääkiekko ja jalkapallo, vetävät pelaajia luokseen magneetin tavoin. Teknologian kehityksen myötä nämä pelit vaikuttavat vuosi vuodelta yhä aidommilta. Kokematon sivustakatsoja ei herkästi erota television ruudusta, onko meneillään oikea ottelu, vai virtuaalipeli. Virtuaaliurheilu on niin lähellä aitoa pelikokemusta, että sen

Mieli vai keho – vai sekä että?

Erimielisyys juontaa juurensa kaukaa Kenties yksi perustavammanlaatuisista kysymyksistä länsimaisessa kulttuuripiirissä on mielen ja kehon suhde. Toiset väittävät, että jo pelkkä erotus kehoon ja mieleen on keinotekoinen. Tällöin syyksi erotteluun saatetaan nähdä vaikkapa kreikkalaiset filosofit. Ylipäätään kysymys kehon ja mielen suhteesta on aina ollut ennen kaikkea filosofinen ongelma. Yksi äärimmäisyys on nähdä mieli täysin erillisenä kehosta,

Serena Williams on palannut tenniskentille

Näyttävä paluu Serena Williams näyttäisi taas päässeen kuntoon, synnytyksestä aiheutuneiden komplikaatioiden jälkeen. Silminnäkijöiden mukaan hänen pelinsä on jopa vakuuttavampaa, kuin viime vuosien aiemmissa kilpailuissa. Tosin Yhdysvaltain avoimia on tässä vaiheessa pelattu Serenan osalta vasta yksi ottelu. Mikäli seuraava ottelu menee kuten suunniteltu, onkin edessä siskon Venus Williamsin kohtaaminen. Kohu peli asusta Ja eihän Serena olisi

Maurizio Sarrin Chelsealle hyvä alku

Ongelmia Newcastlen kanssa Jalkapalloklubi Chelsean vasta palkattu valmentaja Maurizio Sarri kertoo yllättyneensä New Castlen viiden puolustajan linjasta. Haastattelussa hän sanoo, ettei ole milloinkaan nähnyt vastaavaa Italiassa valmentaessaan. Peli päättyi kuitenkin Chelsean kannalta onnellisesti lukemiin 1 – 2 vierailevan Chelsean hyväksi. Peli oli kauden toinen ja myös toinen voitto. Pankkiirista jalkapalloihmeeksi Sarri on uusi tuttavuus yhtä

Maksoiko Juventus Ronaldosta liikaa?

Yllätyssiirto kesken MM-kisojen Cristiano Ronaldon yllätyssiirto Juventukseen on herättänyt paitsi suurta innostusta, myös epäilevämpiä äänensävyjä. Ronaldo siirtyi Real Madridista Juventukseen kolmen perättäisen Mestarien liiga -voiton jälkeen. Niinpä syynä joukkueen vaihtoon ei liene ainakaan huono menestys. Real Madridissa närää herätti – kenties enemmän kuin itse siirto – tapa, jolla Ronaldo asian hoiti. Mies vihjaili lopettamisesta heti

Vääristä raiskaussyytöksistä vuosi vankeutta

Yhdysvaltalainen  on todettu syylliseksi vääriin syytöksiin koskien kahta amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa. 19-vuotias Yovino oli aiemmin väittänyt kahden amerikkalaisen jalkapallonpelaajan raiskanneen hänet. Oikeudessa Yovinolle luettiin pelaajien tarinoita siitä, kuinka nämä väärät todistukset olivat käytännössä tuhonneet heidän uransa. Yovinoa asia lähinnä nauratti. Mitään sympatiaa häneltä ei uhreilleen herunut. Syyksi vääriin syytteisiinsä hän sanoi miesystävänsä. Omien sanojensa mukaan

Mistä intoa liikuntaan, kun syksy lähenee ja ilma viilenee?

Sää näyttäisi lämpötilojen osalta vihdoinkin kääntyneen laskuun, mikä toisaalta on helpotus, toisaalta toki hieman ikäväkin juttu. Tiedämmehän toki, mitä tämä merkitsee: syksy on tulossa ja talvikin sieltä jo kolkuttelee. Poikkeukselliseksi tämän vuoden tekee se, että nämä sanat voi lausua vasta nyt, jo lähes syyskuun puolella, eikä juhannuksena, kuten tavallisesti. Valmistautuminen on kaiken a ja o

Bryggare kehottaa yleisurheilijoita keskittymään vain omaan suoritukseensa

Huono ilmapiiri EM-urheilijoiden huolena Suomi jäi yleisurheilun EM-kisoissa historiallisen kauas mitalisijoituksista. Urheilijat syyttivät huonosta tuloksesta paitsi itseään, myös huonoja olosuhteita. ‘Olosuhteilla’ he tässä tapauksessa tarkoittivat ennen kaikkea kehnoa kisailmapiiriä. Ainakin osa urheilijoista oli sitä mieltä, että yhteishengessä olisi ollut parantamisen varaa. Kritiikki ei koskenut ainoastaan kilpailijoita, vaan myös taustahenkilöstön käyttäytymistä kritisoitiin. Oma suoritus tärkeintä Nyt

Urheilijat syyttävät valmennusjohtoa huonosta kisamenestyksestä

Yleisurheilun EM-kisojen päätyttyä pettymykseen – ei ainuttakaan mitalisijaa – ovat katseet ymmärrettävästi kääntyneet tarkkailemaan Suomen yleisurheilun tilaa laajemminkin. Missä oikein mättää, kun mitaleja ei tule? Valmennusjohdon mukaan vika saattaisi olla valmistautumisessa, kun taas itse urheilijat penäävät parempaa yhteishenkeä. Ryhmähengen puuttuminen vaikuttaa urheilijoiden mukaan suorituksiin, urheilu kun ei ole pelkästään fyysistä suorittamista, vaan mentaalipuolen toiminnoillakin on